Tietoja
Palovammat ovat ilkeitä, mutta niitä tulee helposti esimerkiksi ruokaa laitettaessa, grillatessa tai tulta käsiteltäessä.
Asteet 1–3: tunnista eriasteiset palovammat


Ensimmäisen asteen (pinnalliset) palovammat ovat pienimpiä palovammoja, ja ne ulottuvat ainoastaan ihon uloimpaan kerrokseen, orvasketeen. Palanut kohta on punainen, kuiva, hiukan turvoksissa ja kivulias, mutta siinä ei ole rakkuloita. Esimerkiksi ihon lievä palaminen auringossa voi olla ensimmäisen asteen palovamma. Tällaiset palovammat eivät yleensä aiheuta pitkäaikaisia kudosvaurioita.
Toisen asteen palovamma kohdistuu sekä orvaskesikerrokseen että verinahkaan eli dermiskerrokseen. Tällaisen vamman syynä on usein kuuman nesteen tai liekin aiheuttama palaminen. Iho on punoittava, rakkulainen, turvoksissa ja kivulias.
KUINKA SYVÄLLE
IHOVAURIOT ULOTTUVAT?
Kolmannen asteen palovammat tuhoavat orvaskeden ja verinahan, ja voivat aiheuttaa vaurioita myös ihonalaisiin kudoksiin, kuten luihin, lihaksiin ja jänteisiin. Palanut kohta on valkoinen tai hiiltynyt. Alueella ei ole tuntoa, sillä hermopäätteet ovat tuhoutuneet.